Hiven Oy

Arvoisa asiakas,

MELICA FINLAND Oy on ollut osa tanskalaista DLA -konsernia jo muutaman vuoden ajan. Vuoden 2013 alussa DLA -konserni osti myös Hankkija-Maatalous Oy:n, jonka tytäryhtiö Hiven Oy on. Toteutettujen yrityskauppojen johdosta DLA järjestelee uudelleen tuotantoaan Suomessa ja Melican toiminta loppuu.

Melican henkilöstö haluaa lämpimästi kiittää Teitä erinomaisesta yhteistyöstä ja luottamuksesta kuluneiden vuosien aikana. Luottamuksenne tuotelaatuun ja palveluun on näkynyt mm. siten, että tuotteiden kysyntä on ollut hyvä. Muutoksista huolimatta, emme ole jättämässä Teitä pulaan, vaan varmistamme MELICA -tuotteiden saatavuuden myös jatkossa.

MELICA –tuotteet siirtyivät Hiven Oy:n myyntiin 1.5.2013 alkaen, joten jo pitkään markkinoilla olleet MIRA-, LEMPI-, TARMO- ja TRIMMI –tuotteet sekä suurin osa rehukomponenteista ovat edelleen käytettävissänne. MELICA –tuoteperhe on perinteikäs, laadukas ja monipuolinen tuotesarja, jolla täydennätte eläintenne ruokintaa kannattavasti. MELICAn Vaasan tehtaan aikaisemmin valmistamat tilakohtaisesti räätälöidyt omatilakivennäiset siirtyvät Hankkija Oy:n myyntiin. Omatilakivennäisiä voi tiedustella numerosta ’Farmarin sopiva info’ 010 768 3346 tai internetin kautta osoitteesta www.farmarinsopiva.fi

MELICA –tuotteet valmistetaan edelleen Suomessa. Ne ovat suunniteltu erityisesti nautatilojen tarpeisiin täydentämään ja tehostamaan kotoisen viljan ja säilörehun käyttöä. Valmistutamme suurimman osan tuotteista Säkylän tehtaalla. Tuoteperheen erikoisrehut ja -vitamiinit valmistamme Paimion erikoisrehutehtaassamme. Molemmissa tehtaissa on voimassaolevat laatujärjestelmät (ISO 9001, ISO 14001), jotka takaavat toimintamme jatkuvan kehittämisen ja tuotelaadun. Vaikka tuotteiden valmistuspaikka muuttuu, pyrimme pitämään teille tuttujen tuotteiden koostumuksen mahdollisimman samanlaisena kuin aikaisemminkin.

MELICA –tuoteperheen saatavuus paranee. Myyntikanaviamme ovat koko maan kattava asiantunteva alue-edustajaverkostomme sekä meijereiden hyvin varustetut myymälät ja jakelukanavat. Poikkeuksena ovat MELICA –tuoteperheen kuivavitamiinit, jotka ovat myynnissä vain meijereiden kautta. Käytettävissänne ovat nyt myös muut Hiven Oy:n valmistamat ja välittämät monipuoliset ja laadukkaat tuotteet eli saatavillanne oleva tuotevalikoima laajenee.

Tuotetilaukset voitte jättää joko lähimmälle alue-edustajallemme tai meijeriinne. Oman alue-edustajanne sekä yhteistyömeijerimme yhteystiedot löydätte myös kotisivuiltamme www.hiven.fi. Samasta osoitteesta löytyy myös lisää tietoa tuotteistamme. Ottakaa yhteyttä!

Tuotteiden tilaus internetin kautta ei valitettavasti toistaiseksi toimi.

Olemme tyytyväisiä, että saamme tunnetut MELICA –tuotteet myyntiimme. Pyrimme kehittämään näitä tuotteita edelleen, jotta voisimme palvella Teitä entistä paremmin. Toivomme, että yhteistyö jatkuu ja muutos teille päin olisi mahdollisimman pieni, vaikka tuotteita toimittava yritys muuttuu.

Timo Lehtimäki
Toimitusjohtaja
Hiven Oy
James Dunn
Toimitusjohtaja
Melica Finland Oy